ke - pe          10-17

la                 10-14

Myös sopimuksen mukaan

Rautatieasemanpuisto

Itäranta 14

JOENSUU

0500 170743

013-138480

Historian havinaa; kauppiaan kertomaa

 

"Kiinnostukseni vanhoihin tavaroihin heräsi jo nuoruudessani, ja perustettuani 1990-luvulla antiikkiliikkeen, ala vei mukanaan. Vuodet 1990-2008 olivat erityisen mielenkiintoista aikaa

-tavara teki kauppansa, ne suorastaan "revittiin" käsistä!

Nykyisin nuoret ovat yhä enemmän tulleet mukaan, kierrätys ja kestävä kehitys mielletään osaksi vanhan tavaran kauppaa. Trendit vaihtuvat, mutta vanha tavara kiinnostaa.

 

Aikaisemmin Jukan Antiikki sijaitsi VR:n makasiineissa, jotka paloivat poroksi 2012. Tulipalon jälkeen toiminta siirtyi, vuoden tauon jälkeen, viereiselle tontille.

 

Liikkeessäni on vuosien varrella työskennellyt lukuisa joukko työntekijöitä ja harjoittelijoita, myös perheeni lapset kukin vuorollaan. Lisäksi monia puualan opiskelijoita ja osaajia on ollut Jukan Antiikin verstaalla opettelemassa entisöintiä ja vanhojen tavaroiden kunnostusta."

 

Jukka Kortelainen

Copyright 2014 Jukan Antiikki

Design by Anne Leppänen